MarkkuLambergMustankallionmäellä seisoo kerrostaloja, joilla nurmikko tuoksuu, kukat kukkivat eikä roskia pihamaalla näy. Siinä ei ole tähän aikaa mitään yllättävää, mutta myös talvisin talojen pihat ovat jo aamusta lumettomat ja hiekoitetut. Syksyisin lehdet haravoidaan ajoissa eikä keväällä tarvitse odottaa hiekoitushiekkojen poistamista. Näissä taloissa ei tarvitse odottaa kuukautta saadakseen lämpöpatterit korjattua. Satua tämä ei ole, mistä siis on kyse?

Taloyhtiöitä hoitaa nykyisin harvinaiseksi käyneen ammattiryhmän edustaja: Talonmies Markku Lamberg. Hän on toiminut neljän talon talonmiehenä jo vuodesta 1986 saakka. Hän asuu yhdessä taloista ja kuvaa työtään enemmän elämäntavaksi kuin työksi.

”Tämä on enemmän työ kuin elämäntapa. Olen todella onnekas, kun olen saanut elää tässä taloyhtiössä näin monta vuotta. Tässä ajassa on nähnyt paljon elämää. Kuinka monessa muussa ammatissa saa nähdä kaiken vauvoista vaariin ja olla osallisena ja mukana. Minut on otettu osaksi tätä yhteisöä.”

Pihalla seisoessa talon hyvän ilmapiirin voi aistia. Asukkaat keskustelevat toisiaan ja jopa tilapäistä lastenhoitoakin on järjestynyt asukkaiden keskuudesta. Talon asukkaat kertovat, että Markku luo pihaan hyvää henkeä ja häneltä liikenee aina aikaa ja positiivisia ajatuksia. Tällä pihalla sykkii lämmin sydän. Talon pihalla ovat kasvaneet miehiksi myös talonmiehen viisi poikaa.

”Meillä ei ole ollut mitään ongelmia lastenhoitojen kanssa; pojat ovat kulkeneet tässä mukana”. 

Myös talon asukkaiden lapsia Markku ehtii huomioida, hän auttaa jopa majan rakentamisessa.

majaHelppoa ei neljän talon hoitaminen ole. On ollut öitä, jolloin on pitänyt herätä jo kolmelta ja päiviä, jotka venyvät aamusta iltaan. Vastapainona on vapaus järjestää työt tekemisen mukaan. Toisinaan on enemmän tehtävää ja toisinaan vähemmän. Itsenäisyys onkin Markun mukaan yksi kantava elementti talonmiehen työssä.

”Mahtavaa tässä on itsenäisyys ja liikunta, olen liikkuva ihminen ja tässä sitä saa. Pysyy hyvässä kunnossa kun touhuaa kokoajan” useamman maratoninkin juossut Markku toteaa iloisena.

Me jätämme Markun jatkamaan töitään sillä myöhemmin pitää ehtiä vielä käymään kalassa.

Markku on energiaa jakava positiivinen lahtelainen.positiivisesta lahtelaisesta. Hänen asenteensa tarttuu myös ympäristöön ja lisää onnellisuutta ja viihtyisyyttä. Tunnetko sinä positiivisesti ympäristöönsä vaikuttavan päijät-hämäläisen? Ilmianna hänet meille ja me tulemme kirjoittamaan hänestä.

Vastaa