Sinkin' Monks palaa mielellään keikkailemaan

Luovaa taukoa viime vapusta asti pitänyt Sinkin’ Monks palaa keikkalavoille helmikuussa. Kuluvan vuoden tavoitteisiin kuuluu myös uuden materiaalin tekeminen – tällä kertaa suomeksi.

Nykyisin viisihenkinen orkesteri aloitti toimintansa vuonna 2011 kolmen jäsenen voimin, mutta laajeni nopeasti nykyiseen kokoonpanoonsa. Alkuperäisen kolmikon muodostivat basisti Tuomo, rumpali Kale sekä kitaristi Jesse, mutta piakkoin ryhmään liittyivät myös toinen kitaristi Harri sekä laulaja Jii Marola.

–  Mehän ollaan Tuomon kanssa vanhoja tuttuja kavereiden kautta. Edellisen bändin kaatumiseen piti löytää joku vaihtoehtobändi tilalle, Kale kertoo.

Aluksi viisikko käytti edelliseltä bändiltä lainattua nimeä Funky Sideburns, mutta muutti sen vuonna 2012 Sinkin’ Monksiksi eli tuttavallisemmin Sinkkareiksi. Vaihdos tehtiin samalla, kun media-assistentiksi itsensä opiskellut Kale nauhoitti opinnäytetyökseen yhdeksän kappaletta Sinkkareiden biisejä. Bändin nimeen ei haluttu sisällyttää genreviittauksia, joten uusi nimi valittiin kolme päivää kestäneen WhatsApp-riitelyn tuloksena.

Sinkkareiden musiikkia onkin vaikea asettaa tarkasti mihinkään yksittäiseen genreen. Bassonsoitosta vastaava Tuomo luonnehtii itseään blues-mieheksi, kun taas rumpali Kale on ollut enemmän mukana rokkikuvioissa. Eri tyylisuunnista ammentavan kokonaisuuden on parhaiten onnistunut lokeroimaan Tuomon isä, joka bändin nauhoituksia kuunneltuaan totesi musiikin olevan ”jotain tämmöstä motown-grunge-vintagea.”

Kuuntele Sinkin’ Monksin kappale Your Soul alla olevasta linkistä:

Tiettävästi maailman ainoa kyseistä genreä edustava bändi on nyt palaamassa tauolta, joka alkoi viime vuoden vapun esiintymisen jälkeen. Silloin keikkapaikkana toimi vielä yhtenä kappaleena ollut Lahden tori, ja matkaan mahtui mahtui myös pieniä kommelluksia.

– Vedettiin soundcheckiä ulkoministerin puheen päälle, Marola muistelee nauraen.

– Huudeltiin normaalisti mikkiin, että check check, one two. Sitten joku tuli ilmoittamaan, että ulkoministeri pitää puhetta, Tuomo kertaa tapahtunutta.

Erkki Tuomiojan puhe saattoi hieman häiriintyä, mutta keikkatauko ei kuitenkaan johtunut poliittisista syistä. Luokanopettajaksi itsensä lukenut Tuomo opiskeli tuolloin Tampereella ja yhteisen ajan löytäminen oli hankalaa. Nyt koko poppoo on palannut takaisin Lahteen, joten treeniaikaakin löytyy helpommin. Ensimmäinen tauon jälkeinen keikka on Torvessa 14.2. ja seuraava veto kahta viikkoa myöhemmin Teerenpelissä.

Sinkin' Monks palaa mielellään keikkailemaan
Sinkin’ Monks palaa mielellään keikkailemaan

– Tämmösen tauon jälkeen aina vähän jännittää, että miten se lutviutuu. Onhan noita keikkoja heitetty, mutta jokainen paikka on erilainen, niin voi olla erilainen tilannekin, Kale pohtii.

Jos motown-grunge-vintage ei ole ennestään tuttu genre, on helmikuussa hieno mahdollisuus päästä kokemaan koko komeus livenä.

– Kaikkien kannattaa tietty tulla katsomaan, mutta ei ehkä minkään ihan hevi-teppojen, Tuomo ohjeistaa.

Keikkailun lisäksi Sinkkareiden suunnitelmiin kuuluu myös uuden materiaalin valmistelu ja nauhoittaminen. Uusien kappaleiden osalta kieli muuttuu todennäköisesti englannista suomeen.

– Viisi biisiä olisi tavoite saada tässä kevään aikana narulle, Tuomo paljastaa.

Comebackista huolimatta maailmanvalloitus ei kuulu tällä hetkellä orkesterin päätavoitteisiin, vaan tärkeintä soittamisessa on ympärillä oleva hyvä porukka. Turhaa hampaidenkiristelyä pyritään välttämään viimeiseen asti, vaikka tulevien keikkojen alla bänditreenejä tuleekin pari kertaa viikossa.

–  Keikalla käyminen on kyllä kivaa hommaa, Kale toteaa. Siinähän sitä olisi, jos saisi olla soittomies aamukaheksasta iltayheksään.

Ihmisten asennoituminen live-musiikkiin kaipaisi Sinkkareiden mukaan hieman hiomista. Lähikapakkaan mennään mieluummin jurottamaan, vaikka vaihtoehtona olisi nauttia samalla musiikkiesityksestä.

– Moni on tottunut siihen, että vetää koko viikon duunia ja imaisee sen jälkeen yhen pömpelin, eikä halua mitään ylimäärästä kylkeen, Kale huomauttaa.

Varsinkin sisäänpääsymaksu tuntuu olevan monelle kynnyskysymys, vaikka kyse olisikin vain parista eurosta. Pelkästään nimekkäimpien artistien keikoista ollaan yleisesti halukkaita maksamaan.

– Eihän tämmöisiä tuntemattomia Sinkkareita kukaan lähde katsomaan, jos siitä pitää maksaa, Marola harmittelee.

Kaikesta huolimatta Lahti on kaupunkina yhtyeen mieleen. Musiikkipiireissä vallitsee tietty yhteisöllisyys ja tuttuja soittajia löytyy paljon. Lisäksi keikkarintaman uudemmat toimijat, kuten Pop & Art Festival ja Lahen Elmu saavat kiitosta.

– Peukku ainakin meikäläisen osalta sinne suuntaan, Kale toteaa.

Myös Sinkin’ Monksin keikoille voi tulla näyttämään peukkua. Viisikko palaa hyvillä mielin esiintymislavoille nauttimaan soittamisesta ja viihdyttävään myös kuulijoita.

– Ei meitä haittaa, jos joku tykkää, Marola myöntää.

Sinkin’ Monks esiintyy Torvessa 14.2. sekä Pop & Art Festivalin yhteydessä Teerenpelissä 28.2. klo 21:30

JAA
Edellinen artikkeliElämäsi kuntoon
Seuraava artikkeliImppu laulaa Ahosen hyppypuvussa
Mikko
Esipuheen vastaava toimittaja ja yksi kolmesta perustajasta. Intohimoina verkkomedia ja uuden oppiminen.

Vastaa