Ensimmäistä kertaa järjestetty Pop & Art –tapahtuma keräsi sankoin joukoin lahtelaisia sekä kisavieraita kaupungin keskustaan. Tapahtumaan oli kerätty monenmoista viihdyttäjää muusikoita tanssijoihin.

Varsinaiset esitykset alkoivat Teerenpelistä ja paikka olikin tupaten täynnä heti kahdeksalta, kun Duo El Mouh & Thoubaia’s aloitti akustisen esityksensä sinisten valojen loisteessa. Kaksikko oli varsin tyytyväinen tunnelmaan jo heti ensimmäisen setin jälkeen. Rohkeimmat kisaturistit uskaltautuivat jopa tanssiltattialle asti fiilistelemään Topin ja Elmon soitantaa.

– Se on akkarikeikalla harvinaista ja taputuksiakin tuli, että ei kai tää ihan päin helvettiä menny, duo analysoi. Muutama tötöily tuli, mutta nehän kuuluu asiaan.

Ensimmäinen Pop & Art Festival toi keskustaan varsin mukavasti lisäväriä kisaperjantaina. Kaikki paikat, joissa ehdimme käymään, olivat täynnä kuuntelijoita ja katselijoita. Teerenpeli täyttyi heti ensimmäisen esityksen aikana ja Mueve Clubin kauniiden neitojen saapuessa tanssimaan, alkoi ovella olla jo jonoa.

Ismo Haavisto veti Bryggan täyteen

Illalla loppui myös Pelicansin ja HPK:n välinen kohtaaminen, jonka jälkeen lätkäfanit alkoivat siirtyä keskustaan. Bryggassa oli parhaimmillaan menossa Ismo Haaviston keikka, jota osa kiekkokansasta jäi mielenkiinnolla seuraamaan. Soolo-orkesterin voimin soitettu blues tuntui muutenkin kiinnostavan katsojia, sillä paikka täyttyi äkkiä.

Sinkin’ Monks aloitti oman keikkansa puoli kymmeneltä Teerenpelissä ja ulkona oleva jono oli kasvanut entisestään. Loppuilta menikin toimituksemme osalta ulkoa käsin tunnelmoidessa. Kuvia koko illan esityksistä löytyy ainakin Pop & Art Festivalin Facebook-sivuilta.

Vastaa