Muodostelmaluistelun kilpailukausi huipentui SM-kisoihin Tampereen Hakametsän hallissa. Lahden SM-juniorijoukkue Team Estreija saavutti kokonaiskilpailussa 8. sijan kauden ennätyspisteillä 122,02.

– Suoritimme kummankin ohjelman puhtaasti ja taidokkaasti, juuri kuten olimme harjoitelleet. Olemme tällä kaudella treenanneet hurjalla tsempillä ja motivaatiolla ja olemme älyttömän tyytyväisiä sijoitukseemme, riemuitsevat joukkueen kapteenit Salla Sillanpää ja Nelli Nyqvist.

Sunnuntain vapaaohjelmaa varten Team Estreija joutui tekemään viime hetken kokoonpanomuutoksia sairastumisten vuoksi. Vapaaohjelmalla irtosi kuitenkin seitsemäs sija ja kokonaiskilpailussa lahtelaiset sijoittuivat kahdeksanneksi.

– Valmistautuminen SM-kisoihin sujui joukkueelta hienosti ja harjoittelu on läpi kauden ollut laadukasta. Molempia ohjelmia saatiin eteenpäin vielä viime viikkojen aikana ja iloksemme kehitys näkyi myös kisasuorituksissa, kehuvat joukkueen valmentajat Jenni Rahko ja Henriikka Latva.

Junioreissa voiton vei Helsingin Luistelijoita edustava Musketeers pistein 172,36.

Kilpailun kaikki tulokset löydät täältä.

Muodostelmaluistelun MM-kisat käydään Kanadan Hamiltonissa huhtikuun 10.-12. päivinä.

Vastaa