Ristorante Momento on kauppakeskus Karismassa sijaitseva pikaruokaravintola, joka on erikoistunut italialais-ranskalaistyyliseen ruokaan. Konseptina on tarjota konstailematonta ruokaa, pikaisesti. Suomen kaksi muuta Momento-ravintolaa sijaitsevat Hyvinkäällä ja Helsingissä. Esipuhe meni testaamaan Karisman Momenton, liike sijaitsee kauppakeskuksen toisessa kerroksessa.

Tullessamme ravintolaan selvisi, että siellä on menossa laajennus, jonka myötä on tulossa 100 uutta asiakaspaikkaa. Pienestä remontista huolimatta astuimme sisään ja aloimme tutkia ruokalistaa. Momentosta saa burgeria, pihviä, pastaa ja pizzaa, kebabia unohtamatta. Hinnat liikkuvat 6 euron lastenannoksista 20 euron härän sisäfileepihveihin.

Valitsin Aurajuustoleikkeen, joka on nimensä mukaisesti grillattu porsaan ulkofileeleike aurajuustokastikkeella. Mikko otti päivän erikoisannoksen, possua talon tapaan. Annokseen kuului niin ikään porsaan ulkofileeleike sekä paistettu kananmuna anjoviksen ja kapriksen kanssa. Lisukkeeksi valitsimme molemmat ranskalaiset perunat. Annokseni maksoi 9,90 euroa ja Mikolla tasan kympin. Hinnat vaikuttavat vähintäänkin kohtuullisilta.

Viihtyvyys ja palvelu

Sisätilat ovat avarat
Sisätilat ovat avarat

Ruokia odotellessa ehdimme tutustua paikan yleisilmeeseen. Momento on avonainen ja siisti.  Mikään ei erityisesti pompi silmille, ei niin hyvässä kuin pahassakaan ja paikka on viihtyisä pikaruokaravintolaksi. Taustalla soi laajennuksen parissa työskentelevien työmiesten radio, en tiedä onko täällä normaalisti taustamusiikkia. Kello on noin kuusi ja tähän aikaan arki-illasta paikalla on vain muutamia asiakkaita.

Annoksemme saapuvat nopeasti. Huomion vie annosten iso koko: kyllä tällä nälkä lähtee, tuumaamme. Leikkele on aseteltu ranskanperunoiden päälle, vieressä on salaatti sekä kasa baby-porkkanoita.

Ruoka

Leike on herkullinen. Ranskanperunoissa on hyvänmakuinen mausteseos. Aurajuustokermakastikkeessa ei maistu liikaa aurajuusto, se on myös sopivan kermaista. Baby-porkkanat ovat hauska lisä salaatin lisäksi. Salaatinkastikkeessa maistuu vahvasti valkosipuli, ei ehkä sovi kaikille. Kokonaisuudessaan herkullinen annos, tähän hintaluokkaan on vaikea keksiä hirveästi valitettavaa.

Myös talon tapaan valmistettu possu on kaikin puolin toimiva kokonaisuus. Leikkeen päälle laitettu muna-anjovis-yhdistelmä on mukava lisä ja auttaa tehokkaasti kurnivan vatsan oireisiin. Salaatti tuo kaivattua vastapainoa muuten melko raskaalle annokselle ja vesilasit ovat onneksi kookkaita. Näin ruokaisa annos nimittäin kaipaa nestettä kaverikseen.

Lautaset ovat lähes puhtaaksi nuoltu jäljiltämme, olemme täysimahaisia ja tyytyväisiä.

Loppusanat

Ristorante Momento on ravintolana juuri sellainen jona se mainostaa itseään, konstailematon.  Ruoka on hyvää ja se saapuu pikaisesti. Vertailtuna muihin paikallisiin pikaruokaravintoloihin Momento on hyvä vastus. Täällä tulee varmaan käytyä toistekin. Tulevasta laajennuksesta päätellen myös asiakkaat ovat löytäneet ravintolan.

Vastaa