LiMu Radio alkoi tiistai kello 18 tavoitella ennätyspitkää radiolähetystä CO/ Malskin tiloissa. Edellinen Suomen ennätys oli kestoltaan 55 tuntia ja sitä pitivät hallussaan YleX:n Matti ja Ile.

Ennätysaika tuli täyteen torstain ja perjantain välisenä yönä, mutta lahtelaisradio lähti jatkamaan vielä tunti kerrallaan eteenpäin. Lopulta väsymys vei voiton ja uusi Suomen ennätys kirjataan LiMu Radion nimiin 60 tunnin mittaisella lähetyksellä.

Tempaus kuului osana World Radio Challengeen, johon osallistui yhteensä seitsemän radiokanavaa ympäri maailmaa. Kansainväliset säännöt olisivat sallineet viisi minuuttia nukkumista jokaista lähetystuntia kohden, mutta Suomen ennätys puolestaan piti suorittaa ilman unitaukoja. Osa muista kilpailijoista jatkaa vielä 72 tunnin mittaisen maailmanennätyksen tavoittelua arvokkaiden lepominuuttien voimalla.

Lähetyksen aikana oli käynnissä myös Unicefin keräys, johon karttui yhteensä 2060 euroa.

Vastaa