Syyttävä sormi

Olen nuori ja silti jo pettynyt suomalaisen politiikan nykytilaan. Suurin osa muistaa varmasti joitain vuosia sitten tapahtuneen Ilkka Kanervan tuhmien tekstiviestien lähettelyn ja nyt tapahtuneet Heidi Hautalan edesottamukset ensin remonttien kanssa ja myöhemmin Arctic Shipping tapauksen. Molemmissa tapauksissa media sai pienen vihjeen, josta lähti huhu- ja kohumylly. Yhteistä molemmissa tilanteissa oli se, että ennen kuin yhtään virallista lausuntoa oli annettu, muiden puolueiden edustajat alkoivat kilpaa vaatia päätä pölkylle.

Kanerva ja Hautala olivat kumpikin päteviä ministereitä tai eivät ainakaan ole tehneet suurta vahinkoa. Toisaalta Johanna Tukiaisen nostaminen julkisuuteen voidaan pitää ikävänä tapahtumana, mutta ei silti mitenkään Kanervan ministeritaitoja tuhoavana. Hautalan suurin virhe oli taas, että hän vastusti ympäristöä vastaavaa toimintaa, mutta salli sen silti. Alun perin kohu nousi siitä, että Hautala olisi estänyt rikosilmoituksen tekemisen laivoja vallanneista Greenpeace-aktivisteista. Todellisuudessa poliisi ehdotti tätä. Vielä tärkeämpi asia: moniko oli kuullut ennen Iltalehden juttua aktivistien nousseen Arctic Shippingin jäänmurtajiin? Ei varmasti monikaan, ja ilman mediahuomiota jäävät Greenpeace-tempaukset ovat kyseiselle järjestölle haitallisempia kuin muutama sakko tai parin kuukauden vankeus.

Harhaudun nyt kuitenkin aiheesta. Mainitsemani tapaukset ovat poliittisesti lähihistoriaa eivätkä osoita, että ministeri olisi kyvytön hoitamaan tehtäviään. Media on alkanut sekoittaa ministerien yksityiselämää työhön. Se on kuitenkin median tehtävä ja osoittaa, että Suomessa on toimiva, mutta kenties turhan sensaatiohakuinen valtamedia.

Pettymykseni juontuu poliitikoista itsestään. Moni suurten puolueiden edustaja ei odota virallista kannanottoa vaan vetää johtopäätökset median vajanaisista viesteistä. Onko Suomen politiikka todella kadottanut suuntansa niin pahoin? Tavoitteena ei ole parempi Suomi vaan parempi asema omalle puolueelle. Ei ole väliä, vaikka väitteet myöhemmin osoittautuisivat vääriksi, koska tällaisella toiminnalla saadaan kuka tahansa pelkäämään päätöksen tekemistä.

Jokainen ihminen tekee joskus virheitä. Jokainen poliitikko, joka väittää olevansa täysin puhdas pulmunen valehtelee. Kaikilla on jotain syntilistallaan. Miksi muuten pätevää ministeriä pitää vainota pienien virheiden takia? Eihän se hyvältä näytä, mutta ministeritkin ovat ihmisiä. He toimivat kuten parhaaksi näkevät ja tekevät arviointivirheitä. Tämän hetkisessä taloustilanteessa tarvitsemme vahvaa hallitusta ja vahvoja päättäjiä yleisesti. Kukaan ei hyödy turhasta loan heitosta tällä hetkellä. En usko, että 90-luvun talouden romahduksesta olisi selvitty tähän tilaan, jos vaikeaan aikaan olisi vallinnut pelon ilmapiiri päätösten teossa. Kuka uskaltaa enää tehdä vaikeat päätökset, jos hallituksen muodostaneet puolueetkin pyrkivät vain parantamaan omaa asemaansa?

Populismin voi unohtaa pariksi vuodeksi. Suomi taistelee taloutensa kanssa ja tulee kaatumaan sen kanssa, mikäli populismia ei jätetä. Suurin osa kannanotoista ja mielipiteistä tällä hetkellä osoittaa sormella muita ja nostaa samalla omat kädet pystyyn ’en se minä ollut’ -periaatteella. Voisiko jokainen ihminen katsoa itseään nyt peiliin ja sanoa, ’en ole tehnyt mitään väärää, olen paras ja aina oikeassa!’ Ei varmasti voi. Politiikka on kuitenkin urbaania metsästystä, jossa laumasta etsitään heikko lenkki ja sitä ajetaan takaa kunnes ei kykene enää jatkamaan. Lauma voi rauhoittua hetkeksi, mutta herää heti uudestaan haistettuaan veren.

Kiertokulku tässä asiassa ei lopu. Suomen politiikassa ei tällä hetkellä ole tilaa populismille, ei niin pitkään kuin koko talous uhkaa romuttua. Yhteistyö on voimaa ja historia näyttää, ettei ilman vaikeita päätöksiä paranneta tulevaisuutta.

JAA
Seuraava artikkeliEsipuhe esittäytyy
Otto
Esipuheen jokapaikanhöylä ja hioja. Kiva kehitellä ja ideoida asioita eikä sormi mene kovin helposti suuhun.

Vastaa